Tänään oli tuo kauan odotettu jälkitarkastus, jossa kuulimme Jooan ruumiinavauksen tulokset.
Pelon sekaisin tuntein sinne tänään lähdettiin. Tuntui niin kamalalta mennä paikkaan, jossa meille viimeksi kerrottiin Jooan kuolleen. Siellä me sitten tänään istuimme, keskellä isovatsaisia mammoja.
Pääsimme vähän jopa etuajassa vastaanotolle. Ja aloitimme keskustelut ruumiinavauksen tuloksista. Jooasta ei löytynyt mitään poikkeavaa, ei geeneistä, kromosomeista eikä mistään muustakaan. Hän oli siis aivan terve ja valmis maailmaan. Kuolinsyyksi selvisi äkillinen ahdinkotila-hapenpuute. Mutta se, miksi kyseinen hapenpuute tuli -se jää ikuiseksi mysteeriksi. Jooalla oli verenpurkaumia keuhkoissa, josta voitiin tämä todeta.
Tulosten jälkeen voitiin hieman huokaista helpotuksesta, kun kyseessä ei ollut mikään periytyvä syy kuolemalle. Lääkäriltä saimme luvan yrittää uutta vauvaa, jos vain niin haluamme. Olin palautunut kaikilta osin hyvin (paitsi henkisesti).
Seuraavaa raskautta seurataan sitten todella tarkasti ja seuranta aloitetaan jo ensimmäisellä kolmanneksella. Tiedossa on luultavasti napapiikkien pistelyä sun muuta, mutta teen mitä vain, jotta saisin elävän vauvan syliini! ♥
Luottavaisin mielin nyt vaan eteenpäin, kevättä kohti. Nyt asiat Jooan kohdalta on niin sanotusti taputeltu. Kaikki tiedot ja tutkimukset on tehty ja nyt keskitytään surutyön tekemiseen ♡
- Katariina -
Instagramissa @kartsqw ja @faijannurkka
Ihanaa kuulla kuinka rauhallisin mielin pystyt tätä ajattelemaan. Pystyt ajattelemaan toista lasta, ja muistamaan rakkaudella esikoista.
VastaaPoistaMeille oli lähes heti selvää, että toinen vauva tulee, jos siihen ei ole mitään estettä. Nyt siis vain odotellaan, että "luonto hoitaa hommansa". Jooa ei katoa meidän sydämistä ja ajatuksista mihinkään, vaikka saisimme tusinan verran lisää lapsia ♡
PoistaMenetimme poikamme 28 vuotta sitten noin kuukautta ennen laskettua aikaa..se on kauheinta mitä voi kuvitella. Synnytyksen jälkeen ensimmäinen kysymys oli mikä hautaustoimisto..muistan vain ajatelleeni että olenko todella tässä? Saimme onneksemme vielä kaksi lasta, mutta ensimmäistä "Niko"poikaamme ei korvaa kukaan eikä mikään, hänellä on oma erityinen paikka sydämissämme. Suru vain muuttaa muotoaan ajan myötä. Toivon teille paljon voimia ❤ pitäkää huolta toisistanne! Tarja
PoistaOnneks ei löytynyt mitään, ettette voisi saada lasta<3 Ootte mun mielessä! Ite pistelin kans napapiikkejä silloin kun Jiroa ootin. :)
VastaaPoistaVoi että miten itkin kun tätä luin <3 tiedän muutamia enkelilapsia.. Mutta onnekas olen että itselläni on kaksi elävää. En pysty käsittämään edes miten suuri suru voi olla. Kuopuksen kanssa kyllä käydään yhdenlaista taistoa ja esikoisen kanssa toista.. Mutta eiköhän selvitä. Valtavasti voimia teille!!
VastaaPoistaKiva kuulla ettei mitään periytyvää löytynyt! :) oliko istukka myös hyvässä kunnossa? Todella harmillista se, että ahdinkotilan syy jää mysteeriksi :( Itsestä tuntuu ainakin siltä, että haluaisin tietää... Kiva olisi kuulla raskauden kulusta ja synnytyksestä, jos vain itse haluatte kertoa. Mitään synnytyskertomusta ei tietenkään tarvitse kertoa, mutta minkälaisia tuntemuksia se herätti yms. Tsemppiä teille jatkoon! :) <3
VastaaPoistaIstukasta löytyi pientä reuna-ablaatiota, eli se oli jossain vaiheessa irronnut hieman. Mutta patologin mukaan se ei tähän asiaan vaikuttanut. Meille sanottiin vain, että meille kävi todella huono tuuri. Raskauden kulusta voidaan jossain vaiheessa kirjoittaa. Nyt sen muistelu on niin raskasta, etten vielä siihen pysty.
Poista- Katariina -
Otan osaa suureen suruunne. Olen läpi käynyt saman kokemuksen 23 vuotta sitten. Nyt kun luen teidän kirjoitustanne kyyneleeni vierii pitkin poskia ja tuntuu kuin vasta olisin siinä samassa tilanteessa. Meillä oli sama tarina, poika voi hyvin´kunnes yhtäkkiä ei liikkeitä. Sitten lääkäriin - ei sydämen sykkeitä. Synnytin enkelipojan. Ruumiinavauksessa todettiin että istukkaan oli tullut veritulppa. Miksi - ei tietoa !
VastaaPoistaSurun tunne tietysti heikkenee vuosien mittaan, mutta sattuu aina kun tulee mieleen. Vuosiin en oikein pystynyt käymään haudallakaan kun ahdistus oli niin suuri. Mieheni kävi siellä minunkin puolesta. Nyt pystyn sinne menemään, mutta edelleen ahdistaa... 23 vuotta.
aika parantaa-vai parantaako?
Jaksamista teille.
Paljon voimia ja pienelle enkelipojalle paljon enkeleitä rinnalle kulkemaan taivaan kotiin. Hän, pieni poikanne asuu aina teidän sydämessänne <3
VastaaPoistaKiitos ❤
PoistaMeillä tuli helmikuussa kolme vuotta enkelityttömme poismenosta. Syynä oli istukan irtoaminen ja viikkoja 32+3. Hän olisi ollut meidän viides lapsi. Sairaalassa lääkäri kysyi haluanko leikkauksen vai synnytänkö alakautta. Vastasin että alakautta johon lääkäri sanoi, että hyvä, sillä olisin muuten määrännyt alateitse synnytyksen, koska silloin on parempi mahdollisuus seuraavaa raskautta ajatellen. Ei siinä vaiheessa kyllä seuraava raskaus käynyt pienessä mielessäkään. Hautajaisten jälkeen alkoi nousta sisu, että kyllä me vielä uskalletaan yrittää uudelleen. Nyt ensi toukokuussa pieni poikamme täyttää kaksi vuotta. Mutta ikävä enkeliimme ei lähde koskaan. Kukaan ei korvaa toista mutta muistot pysyvät aina.
VastaaPoistaVoimia teille ja muistakaa tukea toisianne.
Kiitos! 💕 minullekin annettiin vain yksi vaihtoehto, eli alatiesynnytys.. mutta kyllä siitäkin selvittiin.
PoistaHaluan toivottaa teille paljon voimia ja jaksamisia tulevaan ♡
PoistaMenetin pikkuveljeni v.2012 kesäkuussa hoitovirheeseen äitini mahaan. (Veljeni oli siis täysin terve). V.2013 kesäkuussa perheeseemme syntyi pieni poika ♡ Ikävä ei hellitä, eikä muistot katoa, mutta tämän kanssa voi oppia elämään ajallaan ♥
sisarensuru.blogspot.fi