Uuden blogin osoite: https://www.ipana.fi/enkelipoika/category/yleinen/
Sinne päivittelemme uusia kuulumisia ☺
maanantai 27. huhtikuuta 2015
Uusi osoite
sunnuntai 19. huhtikuuta 2015
Blogin siirtyminen
Tämä meidän blogi siirtyy alkuviikosta uuteen paikkaan. Jatkossa kuulumisia pääsee lukemaan ipana.fi kautta. Tarkempaa osoitetta päivitellään heti, kun siirto on tehty.
keskiviikko 15. huhtikuuta 2015
Ajatukset muuttuu ja lähipiiri harvenee
On taas mennyt hetki viimeisistä kirjoituksista. Mikään ei ole kyllä oikeastaan muuttunut miksikään. Elämä on tämmöistä tasaisen tappavaa..kyllä, tappavaa.
Tässä olen miettinyt ja melkein jopa ihastellut itseäni, siitä miten hyvin olenkaan päässyt elämässä eteenpäin. Onkohan asiat kuitenkaan noin? Nyt vapaapäivää viettäessä sitä alkaakin pohtimaan asioita ihan eri tavalla. Siinä onkin ehkä syy siihen, etten halua olla kotona. Pakenen todellisuuttaa töihin ja itken sitten vapailla yksin kotona. Mihin se rohkea "minä" on oikein kadonnut? Missä on se, joka on hyvin päässyt eteenpäin, se joka hymyilee ja naureskelee kavereiden kanssa, käy yökerhoissa tanssimassa koska se on hauskaa, tanssii yksin kotona ja hätkähtää kun joku tuleekin kotiin. - Ei sellaista minää ole oikeasti olemassakaan. Se oikea minä on palasina, jossain tuntemattomassa paikassa. Suurin osa siitä revittiin irti ja kuopattiin tammikuussa. Se suurin tekijä, joka minusta teki itseni, on viety pois.
Käyn vierailemassa sukulaisilla ja olen jopa iloinen että näen heitä pitkästä aikaa. Kävelen hieman eteistä pidemmälle ja näen Jooan kuvan kehystettynä seinällä. Siinä kohtaa aistin jo pientä palaa kurkussani. Eikä aikaakaan, kun Jooa otetaan esille keskustelussa. Pystyn kyllä kertomaan ja puhumaan asiasta, mutta aina ei vaan jaksa. Ja tämä päivä on juuri sellainen kun ei jaksa. Huomaan, että minua alkaa itkettää, enkä haluaisi kuitenkaan itkeä vollottaa toisten edessä. Pelkään, että ylpeyteni siinä menee, mutta mihin kummaan se siinä oikeasti menisi? Saan soperreltua, etten haluaisi nyt juuri puhua Jooasta ja saankin vastaukseksi: "et tule ikinä pääsemään tästä yli, jos et ikinä puhu, kyllä muutkin ihmiset ovat kokeneet pahoja asioita." Tässä vaiheessa huomaan vihaisen puoleni tulevan esille..tekisi mieli huutaa ja lähteä ovet paukkuen ulos. Olen kuitenkin ihan hiljaa ja nyyhkytän yksin. Nämä henkilöt vielä ihmettelevät, kun en käy usein..
Saan todella paljon elämänohjeita eri tahoilta. Harmi vain, että ne ohjeet ovat aivan kamalia. Niistä on enemmän harmia kuin hyötyä. Melkein jopa ihmettelen, miten sellaiset ihmiset voivat kertoa minulle mitä pitäisi tehdä, jos eivät ole kokeneet samaa. Tokihan lemmikin kuolema tai ero on ihan verrattavissa tähän..ilman muuta. Nyt minun pitäisi ottaa kylään paljon vauvaperheitä ja olla kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Näin pääsen taas takaisin elämään, enkä mieti enää omaa vauvaa. Lähipiirissä vauvat ovat syntyneet Jooan kanssa melkein samaan aikaan, muutamaa viikkoa aikaisemmin tai myöhemmin.
Nyt, kun olen kuullut näitä "ohjeita" ja "näin elät oikein" -saarnoja, olen alkanut karsimaan lähipiiristä ihmisiä, joita en halua nähdä nyt, enkä varmaan tulevaisuudessakaan. Kaikkea ei pidä ottaa henkilökohtaisesti, mutta mikäs se toinen tapa sitten oikein on? Toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos? Se taito puuttuu minulta aivan täysin, jos joku kertoo miten minun pitäisi olla ja unohtaa, niin lopetan mieluiten koko yhteydenpidon.
En ole vihainen sellaisille ihmisille, jotka eivät ole kokeneet pahoja asioita, mutta toivoisin kuitenkin, että ihmiset miettisivät mitä sanoisivat. Jos mitään fiksua ei suusta pääse, niin olkoot sitten hiljaa.
Tässä olen miettinyt ja melkein jopa ihastellut itseäni, siitä miten hyvin olenkaan päässyt elämässä eteenpäin. Onkohan asiat kuitenkaan noin? Nyt vapaapäivää viettäessä sitä alkaakin pohtimaan asioita ihan eri tavalla. Siinä onkin ehkä syy siihen, etten halua olla kotona. Pakenen todellisuuttaa töihin ja itken sitten vapailla yksin kotona. Mihin se rohkea "minä" on oikein kadonnut? Missä on se, joka on hyvin päässyt eteenpäin, se joka hymyilee ja naureskelee kavereiden kanssa, käy yökerhoissa tanssimassa koska se on hauskaa, tanssii yksin kotona ja hätkähtää kun joku tuleekin kotiin. - Ei sellaista minää ole oikeasti olemassakaan. Se oikea minä on palasina, jossain tuntemattomassa paikassa. Suurin osa siitä revittiin irti ja kuopattiin tammikuussa. Se suurin tekijä, joka minusta teki itseni, on viety pois.
Käyn vierailemassa sukulaisilla ja olen jopa iloinen että näen heitä pitkästä aikaa. Kävelen hieman eteistä pidemmälle ja näen Jooan kuvan kehystettynä seinällä. Siinä kohtaa aistin jo pientä palaa kurkussani. Eikä aikaakaan, kun Jooa otetaan esille keskustelussa. Pystyn kyllä kertomaan ja puhumaan asiasta, mutta aina ei vaan jaksa. Ja tämä päivä on juuri sellainen kun ei jaksa. Huomaan, että minua alkaa itkettää, enkä haluaisi kuitenkaan itkeä vollottaa toisten edessä. Pelkään, että ylpeyteni siinä menee, mutta mihin kummaan se siinä oikeasti menisi? Saan soperreltua, etten haluaisi nyt juuri puhua Jooasta ja saankin vastaukseksi: "et tule ikinä pääsemään tästä yli, jos et ikinä puhu, kyllä muutkin ihmiset ovat kokeneet pahoja asioita." Tässä vaiheessa huomaan vihaisen puoleni tulevan esille..tekisi mieli huutaa ja lähteä ovet paukkuen ulos. Olen kuitenkin ihan hiljaa ja nyyhkytän yksin. Nämä henkilöt vielä ihmettelevät, kun en käy usein..
Saan todella paljon elämänohjeita eri tahoilta. Harmi vain, että ne ohjeet ovat aivan kamalia. Niistä on enemmän harmia kuin hyötyä. Melkein jopa ihmettelen, miten sellaiset ihmiset voivat kertoa minulle mitä pitäisi tehdä, jos eivät ole kokeneet samaa. Tokihan lemmikin kuolema tai ero on ihan verrattavissa tähän..ilman muuta. Nyt minun pitäisi ottaa kylään paljon vauvaperheitä ja olla kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Näin pääsen taas takaisin elämään, enkä mieti enää omaa vauvaa. Lähipiirissä vauvat ovat syntyneet Jooan kanssa melkein samaan aikaan, muutamaa viikkoa aikaisemmin tai myöhemmin.
En ole vihainen sellaisille ihmisille, jotka eivät ole kokeneet pahoja asioita, mutta toivoisin kuitenkin, että ihmiset miettisivät mitä sanoisivat. Jos mitään fiksua ei suusta pääse, niin olkoot sitten hiljaa.
-Katariina-
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)