Uusi osoite

Uuden blogin osoite: https://www.ipana.fi/enkelipoika/category/yleinen/
Sinne päivittelemme uusia kuulumisia ☺

Blogin siirtyminen

Tämä meidän blogi siirtyy alkuviikosta uuteen paikkaan. Jatkossa kuulumisia pääsee lukemaan ipana.fi kautta. Tarkempaa osoitetta päivitellään heti, kun siirto on tehty.

Ajatukset muuttuu ja lähipiiri harvenee

On taas mennyt hetki viimeisistä kirjoituksista. Mikään ei ole kyllä oikeastaan muuttunut miksikään. Elämä on tämmöistä tasaisen tappavaa..kyllä, tappavaa.

Tässä olen miettinyt ja melkein jopa ihastellut itseäni, siitä miten hyvin olenkaan päässyt elämässä eteenpäin. Onkohan asiat kuitenkaan noin? Nyt vapaapäivää viettäessä sitä alkaakin pohtimaan asioita ihan eri tavalla. Siinä onkin ehkä syy siihen, etten halua olla kotona. Pakenen todellisuuttaa töihin ja itken sitten vapailla yksin kotona. Mihin se rohkea "minä" on oikein kadonnut? Missä on se, joka on hyvin päässyt eteenpäin, se joka hymyilee ja naureskelee kavereiden kanssa, käy yökerhoissa tanssimassa koska se on hauskaa, tanssii yksin kotona ja hätkähtää kun joku tuleekin kotiin. - Ei sellaista minää ole oikeasti olemassakaan. Se oikea minä on palasina, jossain tuntemattomassa paikassa. Suurin osa siitä revittiin irti ja kuopattiin tammikuussa. Se suurin tekijä, joka minusta teki itseni, on viety pois.

Käyn vierailemassa sukulaisilla ja olen jopa iloinen että näen heitä pitkästä aikaa. Kävelen hieman eteistä pidemmälle ja näen Jooan kuvan kehystettynä seinällä. Siinä kohtaa aistin jo pientä palaa kurkussani. Eikä aikaakaan, kun Jooa otetaan esille keskustelussa. Pystyn kyllä kertomaan ja puhumaan asiasta, mutta aina ei vaan jaksa. Ja tämä päivä on juuri sellainen kun ei jaksa. Huomaan, että minua alkaa itkettää, enkä haluaisi kuitenkaan itkeä vollottaa toisten edessä. Pelkään, että ylpeyteni siinä menee, mutta mihin kummaan se siinä oikeasti menisi? Saan soperreltua, etten haluaisi nyt juuri puhua Jooasta ja saankin vastaukseksi: "et tule ikinä pääsemään tästä yli, jos et ikinä puhu, kyllä muutkin ihmiset ovat kokeneet pahoja asioita." Tässä vaiheessa huomaan vihaisen puoleni tulevan esille..tekisi mieli huutaa ja lähteä ovet paukkuen ulos. Olen kuitenkin ihan hiljaa ja nyyhkytän yksin. Nämä henkilöt vielä ihmettelevät, kun en käy usein..

Saan todella paljon elämänohjeita eri tahoilta. Harmi vain, että ne ohjeet ovat aivan kamalia. Niistä on enemmän harmia kuin hyötyä. Melkein jopa ihmettelen, miten sellaiset ihmiset voivat kertoa minulle mitä pitäisi tehdä, jos eivät ole kokeneet samaa. Tokihan lemmikin kuolema tai ero on ihan verrattavissa tähän..ilman muuta. Nyt minun pitäisi ottaa kylään paljon vauvaperheitä ja olla kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Näin pääsen taas takaisin elämään, enkä mieti enää omaa vauvaa. Lähipiirissä vauvat ovat syntyneet Jooan kanssa melkein samaan aikaan, muutamaa viikkoa aikaisemmin tai myöhemmin.

Nyt, kun olen kuullut näitä "ohjeita" ja "näin elät oikein" -saarnoja, olen alkanut karsimaan lähipiiristä ihmisiä, joita en halua nähdä nyt, enkä varmaan tulevaisuudessakaan. Kaikkea ei pidä ottaa henkilökohtaisesti, mutta mikäs se toinen tapa sitten oikein on? Toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos? Se taito puuttuu minulta aivan täysin, jos joku kertoo miten minun pitäisi olla ja unohtaa, niin lopetan mieluiten koko yhteydenpidon.

En ole vihainen sellaisille ihmisille, jotka eivät ole kokeneet pahoja asioita, mutta toivoisin kuitenkin, että ihmiset miettisivät mitä sanoisivat. Jos mitään fiksua ei suusta pääse, niin olkoot sitten hiljaa.

-Katariina-

Kuvailuja

Huomasin, että emme ole tänne julkaisseet ollenkaan kuvia, joita meistä otettiin noin 1,5 kuukautta sitten. Kuvien aiheena oli meidän tatuoinnit.
Meillä oli jos jonkinlaista kameraa ja härpäkettä koko olohuone täynnä, kun tätä sessiota suoritimme.
Kuvat otti Teemu Leppänen. Aivan huikea lopputulos ja pestasimme hänet ottamaan meistä uudet kuvat sitten, kun vatsassani kasvaa uusi elämä.

- Katariina -

Faijan kuulumisia

Helou!

Viimeisimmästä merkinnästä mun osalta rupeekin olemaan jo aikaa, joten päivitetään. Osasyynä tähän on ehkä se, että mietin tarkasti mitä haluan julkaista, kun osa tunnistaa meidät jo kaupan kassalla. "Hei kirjoitaks sitä blogia ". Kyllä se kieltämättä yllätti että näin moni näitä lukee,  alkuun sitä mietti, että näitä lukisi vain muutamat omat kaverit.

Niinkun Koon viimeisestä päivityksestä selviää se, että oon jälleen saikulla. Töissä ehdin sen muutaman viikon oleen, kun oleminen rupes oleen liian tukala, en vaan vielä ollut valmis  kohtaan asiakkaita,  lähinnä niitä nuorempia,  ei aikuisten tunneissa niinkään vikaa, paitsi tottakai keskittyminen ei varmastikaan ole ollut samalla tasolla, kun ennen Jooa kuolemaa.

Fiilikset laajasti kulkee hyvästä ihan taas sinne äärilaitaan, ei se vaadi kun sekunti, kun mennään taas pohjalla. Nyt viimeisten viikkojen aikana helpotusta on tuonut arkeen se, kun tämän blogin kautta taikka fb ryhmän  muutamat saman kokeneet ovat ottaneet yhteyttä ja ollut tukena. vaikea tästä tapahtuneesta on löytää mitään positiivista, mutta oon saanu tutustua pariin huikeeseen ihmiseen, jotka on myös enkelilapsen faijoja.  Yhdessä toisiaan tukien eteenpäin.

Nyt viimeisinä päivinä oman mausteen tuonut se, kun Henkan synttärit oli sunnuntaina 29.3. Kyseinen päivä jokaikinen vuosi tuo mieleen päivän kun 15.8.2011 sain puhelun missä kuulin mun parhaan ystävän ja lapsuuden kaverin lähteneen pois meidän luota,  pysyvästi.  Nytkin olisi paljon helpompi olla jos tässä olisi rinnalla henkka, ei auta, kun ei ole. Jooan toinen nimi Henrik menee siis täysin Henrin nimen pohjalta. 

Helposti sitä ajattelee että oman puolison rooli on riittävä surussa,  ei se niin mene.  Vaikka onhan se ihan älytön tuki ja yhteinen suru, mutta ystävä on aina ystävä.  On vieläkin muutamia sellaisia jäljellä.  Kiitos Mikko ja Nella! ♡

Jokunen aika sit tuntu siltä, että elämä rupee pikkuhiljaa voittaa, mutta nyt taas ollaan aikalailla lähtöpisteesä,  syytä tähän en osaa sanoa, mutta ei se kai ihme ole, kun vielä tuore juttu kyseessä.

-Faija

Instagram @faijannurkka
Fb Perheeseen syntyi enkelipoika

Kun ei tiedä mitä ajatella..

Ulkona sataa vettä ja ajatukset pyörivät Jooassa. Tänään on kulunut 3 kuukautta Jooan kuolemasta, mihin se aika on oikein mennyt? Olenko elänyt pimeässä luolassa tämän ajan vai miksi en muista siitä mitään? Välillä tuntuu, että aikaa on kulunut paljon enemmän, mutta tapahtumat muistaa kuitenkin kuin eilisen. Sylissäni pitäisi nyt olla pieni tuhisija, muutaman kuukauden ikäinen rakkauspakkaus. Löydän sylistäni kuitenkin vain kyyneliä ja kaipuuta.

Näiden viikkojen aikana olemme tehneet oikeastaan kaikenlaista. Kävimme esimerkiksi risteilyllä, jotta ajatukset saisi hetkeksi pois. En kadu kyseistä reissua, mutta ei siitä niin paljoa apuakaan ollut. Ei mistään tunnu olevan apua.

Minä olen ollut nämä viimeiset 5 viikkoa töissä, mutta Ile on jäänyt sairaslomalle. En voisi edes kuvitella jääväni kotiin katselemaan valkoisia seiniä, mutta jokainen tyylillään. Mekin kaksi suremme asiaa niin eritavalla, että surulliseksi tekee jo se, etten osaa lukea toisen ajatuksia ja lohduttaa parhaalla mahdollisella tavalla.

Ystäviä joita olen alkanut nyt hieman näkemään, ehkä jopa arastelevat minua. Kuulen sanottavan lauseita " Mua vähän jännitti nähdä sua, kun aattelin että sä vaan itket ja itket. Mutta ethän sä edes itke." - Jep, olen huomannut, että itse Jooan kuolema ei minua itketä. Pystyn kohtaamaan uusia ihmisiä ja kertomaan heille tarinamme. Minua itkettää se, etten näe Jooan kasvavan ja oppivan uutta. En pääse työntelemään häntä vaunuissa, enkä ottamaan hänestä kuvia. Surenko oikeasti vain itseäni? Sitä kaikkea, mistä jäin paitsi? Enkö osaakaan ajatella, että Jooalla on kaikki hyvin?
 
Ajatukset pyörivät uudessa vauvassa..ai missä uudessa vauvassa? Olen tehnyt itselleni jo diagnoosin lapsettomuudesta. Takana kun on yksi keskenmeno ja kohtukuolema, miten voin muka edes haaveilla elävästä lapsesta? Tiedän, että ihmeitä tapahtuu, mutta ei meille. Meillä on vain huono arpaonni. Kuulen myös paljon sanottavan; " Te olette vielä niin nuoria, että ehditte kyllä saamaan vauvan". - No mutta, mitä jos ei? Jos me jäämmekin lapsettomiksi? En väitä, ettenkö ajattelisi myös positiivisesti ja luottavaisin mielin asiaa. Mutta myös pelkään sitä lapsettomuutta, pelkään sitä todella paljon. Pidän yllä itse diagnosoitua lapsettomuutta siihen asti, kunnes saan oman tuhisijan syliini. Ja sitä ei muuta mikään.

- Katariina -

Juttua Iltalehdessä

http://m.iltalehti.fi/perhe/2015031219346865_pr.shtml

"No mulla on ollu tässä vähän vaikeeta"

Nyt kun töissä on kulunut viimeiset kaksi viikkoa, voi hyvin sanoa että töihin paluu on parasta mitä minulle on nyt tapahtunut.
Uusi työpaikka, uusi työyhteisö ja uudet työkaverit.

Töiden piti olla aluksi palkatonta harjoittelua, mutta muuttuikin parin päivän jälkeen oikeiksi palkkatöiksi.

Kukaan ei kysy, miten vauva voi. Kukaan ei ihmettele miksi olen jo töissä, kun on niin pieni lapsikin. Kukaan ei tiedä mitä olen joutunut kokemaan.
"Mulla on ollut nyt vähän vaikeeta" - vastaan, kun minulta kysytään kuulumisia. Asiaa ei tarvitse kommentoida enempää, koska mitään ei kysytä. Kerron myös "lomailleeni" muutaman kuukauden, mutta kyllä se oli kaukana lomasta.

Töissä saan muuta ajateltavaa ja viihdyn kyseisessä paikassa todella hyvin!

Uskon kyllä, että nyt osa työkavereistani jo asiasta tietää, sillä muutamien kanssa olemme facebook-kavereita. Mutta silti minun ei tarvitse pelätä aamulla, että mitä jos joku kysyykin jotain tai muuten keskustelee asiasta. Koska kukaan ei kysy. Asiasta ei puhuta.

Töihin palaaminen on ollut todella terapeuttista! Tästä on siis hyvä jatkaa eteenpäin!

- Katariina -

Kuulumiset jälkitarkastuksesta!

Tänään oli tuo kauan odotettu jälkitarkastus, jossa kuulimme Jooan ruumiinavauksen tulokset.

Pelon sekaisin tuntein sinne tänään lähdettiin. Tuntui niin kamalalta mennä paikkaan, jossa meille viimeksi kerrottiin Jooan kuolleen. Siellä me sitten tänään istuimme, keskellä isovatsaisia mammoja.

Pääsimme vähän jopa etuajassa vastaanotolle. Ja aloitimme keskustelut ruumiinavauksen tuloksista. Jooasta ei löytynyt mitään poikkeavaa, ei geeneistä, kromosomeista eikä mistään muustakaan. Hän oli siis aivan terve ja valmis maailmaan. Kuolinsyyksi selvisi äkillinen ahdinkotila-hapenpuute. Mutta se, miksi kyseinen hapenpuute tuli -se jää ikuiseksi mysteeriksi. Jooalla oli verenpurkaumia keuhkoissa, josta voitiin tämä todeta.

Tulosten jälkeen voitiin hieman huokaista helpotuksesta, kun kyseessä ei ollut mikään periytyvä syy kuolemalle. Lääkäriltä saimme luvan yrittää uutta vauvaa, jos vain niin haluamme. Olin palautunut kaikilta osin hyvin (paitsi henkisesti).

Seuraavaa raskautta seurataan sitten todella tarkasti ja seuranta aloitetaan jo ensimmäisellä kolmanneksella. Tiedossa on luultavasti napapiikkien pistelyä sun muuta, mutta teen mitä vain, jotta saisin elävän vauvan syliini! ♥

Luottavaisin mielin nyt vaan eteenpäin, kevättä kohti. Nyt asiat Jooan kohdalta on niin sanotusti taputeltu. Kaikki tiedot ja tutkimukset on tehty ja nyt keskitytään surutyön tekemiseen ♡

- Katariina -

Instagramissa @kartsqw ja @faijannurkka

Iholla

Sydämen lisäksi nyt myös iholla. Eilen Koon kanssa käytiin hakattavana Tampereella Putka Tattoossa, Koon kuvaa tehtiin 55 min ja mun kuvaa about 30min. Alta kuukausi täyty vaan odotella, saatiin peruutusaika, muuten olisi mennyt kesäkuun lopulle. Nyt meidän taloudessa on päällä rasvaralli. Tähän kuulemma jää koukkuun, 7.7. uusi aika ja silloin vähän isompaa kuvaa, se kuva menee mun edesmenneelle kaverille Henkalle. <3

Henkka 1993-2011

Meidät löydät instagramista @Faijannurkka ja @Kartsqw

Fiiliksiä

Lohtua hakemassa

Päivittäin ollaan käyty Jooan haudalla, itsellä on pari päivää jäänyt välistä, kun olin laskettelemassa Vuokatissa, mutta Koo on käynyt jokapäivä. Siellä käydessä tulee aina vähän parempi fiilis, kun tietää, että Jooaa ei ainakaan satu, eikä joudu oleen yksin, kun on Mika-eno samassa haudassa kaverina.

" Tyyni oli eilen yö

mut kohta kuitenkin
Tuuli henkäisi ja tuntee sain
Joku liikkui lähelläni
koski poskeain
Tutun käden tunsin ihollain

Enkä enää epäillyt
vaan tiesin, että voin
Niin kuin pieni lapsi nukahtaa
Ilma jota hengitämme samaa ilmaa on
Ja jalkojemme alla sama maa "

Useinmiten päivän aikana fiilikset heittää laidasta laitaa, tosi pienen ajan sisällä, mutta onneksi meillä on vielä toisemme vierellä. Mä en ainakaan pärjäisi tästä eteenpäin, jos mulla ei olis Koota. Sen oikeestaan huomas heti, kun oli kaks yötä pois kotoo. Olin viikonloppuna laskettelemassa Vuokatis, välillä sai ajatukset arjesta ihan hyvin pois, mutta sitten välillä huomas mäessä, ettei ajattele mitään muuta, kuin Jooaa.Toisaalta oli tosi hyvä, että lähti rinteeseen 600km pois Tampereelta tuulettuun, mutta sitten taas mietti onko se sittenkää kovin hyvin idea, kun Vuokatti niin kaukana. Tuli sitä kuitenki vietettyä kaverin kanssa rinteissä hyviä hetkiä ja oli tosi mukava päästä lasketteleen, varmasti oli talven ekat ja vikat laskut. Rinteet oli vuokatissa tosi jees kunnossa, ei ollut mitään valittamista. Ehkä tästäkin surusta selviäis vielä vähän paremmin, jos olis samanlainen luonne, kun Aalla. Tästä linkistä voi kuunnella millainen sälli kysees Aleksi Kirjonen feat. Markus Ekman - AK93 Cover

Kiitos reissusta!

Lähipäivien aikana Fiidi.fi sivusta tulee olemaan juttua kohtukuolemista, julkaisun jälkeen uutta postausta sitten kehiin. Kiitos vielä kaikille lukijoille ja kommentoijille, sähköpostiin koitan mahdollisimman paljon vastailla, niitä tullut aikapaljon. Enpä olisi heti uskonut, että muutaman viikon aikana blogia olisi avattu yli 100 000 kertaa, KIITOS.

Meidän matkaa voit seurailla instagramista @faijannurkka ja @Kartsqw

Facebookista löydät meidät tästä

Kun uni ei tuu

"Keinutan, kuuntelen
sut suojaan peittelen.
Keinutan, myöhä on
jo kuulen aallokon.

Ethän pelkää pimeää
siel on monta kynttilää.
Ja viimein sun matkaan
ei pääse saattajatkaan.

Yötä vasten vaikka lähdet
jatka vain vaikka on
se suuri suunnaton.
Kohti valkeata rantaa
laivaan mun laulujen
sä kuljet tietäen.

Ettet pelkää enempää
siel on monta kynttilää.
Ja viimein sun matkaan
ei pääse saattajatkaan

Ethän pelkää pimeää
siel on monta kynttilää.
Nuku vain jos väsyttää
vielä valvon vierellä.

Ja viimein sun matkaan
ei pääse saattajatkaan.
Ja lohtu on mulle
että siellä on kaikki sulle."

Vaikeimpia on yöt 

Kello on nyt 02:26, mieluummin heräisin Jooa itkuun ja ottaisin syliin, kun nyt valvoisin yöt miettien miks näin kävi. On vaikea käsittää miks näin kävi, ensin odottaa monta kuukautta, että sais pojan syliin. Sainkin pojan täydellisen pojan syliin, mutta vain muutamaksi tunniksi, jonka jälkeen kaikista rakkain vietiin meiltä pois. Meillä on jäljellä sinusta vaan hyviä kultaisia muistoja, mutta kaikista eniten maailmassa toivon, että olisin päässyt näkemään sun läheltä kasvamisen ja lisäämään niitä hyviä muistoja. 

Loputon ikävä 

Nyt pikkuhiljaa, kun aikaa on vähän kulunut alkaa vasta ymmärtää kuinka on käynyt. Kaikki yöt menee miettiessä kysymystä miks näin kävi. Ollaan päivittäin käyty Jooan haudalla hiljentymässä, se toki nyt helpottaa omalla tavalla, mutta silti lisää tuskaa, kun tajuaa kuinka lopullista tää on. Jooa kulkee meidän matkassa sydämessä, mutta mieluummin kantaisin poikaa sylissä. Tänään oli taas niitä päiviä, että olis vaan halunnu jäädä sänkyyn makaa .nyt jos sattuu oleen hyvä hetki ja vähä hymyilyttää niin siitä 2 sekkaa tuntee pahaa oloa, että on hymyilly, nyt just tuntuu siltä että tuska ja suru ei helpota koskaan. 

❤️Iskä ja Äiti rakastaa sua❤️

Instagramissa @faijannurkka ja Koo @kartsqw

Sähköpostia voi laittaa poikaenkeli@gmail.com

Ja Facebookista sivu https://www.facebook.com/pages/Perheeseen-syntyi-enkelipoika/1544201642526602

Te ootte vahvoja, te kyllä selviätte..

Mitä jos ei? Kuinka me ollaan vahvoja, miten se näkyy ?

Nyt kulunu 3 viikkoo siitä, kun maailma pysähty ja kaikista rakkain kasvatti siivet selkään ja lähti. Vei mukanaan puolet sydämestä.

Välillä tuntuu tilanteeseen nähden hyvältä, mutta toisaalta sitten mikään ei tunnu hyvältä ja tekis mieli vaan huutaa. Koska tää paha uni loppuu? 

Menneinä päivinä ei ole hirveästi löytynyt ilon aiheita, surua surun perään.. Keskiviikkona tuli kolmeen viikkoon ekaa kertaa naurettua, kun sai mahdollisuuden päästä tekemään pari kohtausta uusi päivä-sarjaan Ylelle.

Uusi päivä-sarjan kuvauksista.

Palataan vielä edelliseen merkintään!

Edellisen merkinnän voit lukea tästä 

http://perheeseensyntyienkelipoika.blogspot.fi/2015/01/ei-vaieta-enaa.html?m=1

Edellistä merkintään on nyt jaettu 273 kertaa, iso kiitos siitä teille. 273 jaon lisäksi aiheeseen on tarttunut Yle.. Nyt vielä pyytäisin jakamaan edellistä merkintää jotta saataisiin Facebookiin kunnon rumba päälle, kohtukuolema ei ole tabu.

Meidän matkaa myös instagramissa @faijannurkka ja koota @Kartsqw

EI VAIETA ENÄÄ KOHTUKUOLEMISTA

 Kaikkihan me tiedetään se, että raskaus voi päättyä kohtukuolemaan. Moni varmasti tietää tälläisen tapauksen lähipiiristä, tai kaverin kaverin, joka on menettänyt oman rakkaan lapsen kohtukuolemalle.

Mitä tarkoittaa kohtukuolema?

Kun sikiö kuolee raskauden tai synnytyksen aikana yli 22 -viikkoisena tai yli 500 grammaa painavana, puhutaan kohtukuolemasta. Suomessa syntyy vuosittain noin 60 000 lasta, joista noin 0,3 prosenttia menehtyy kohtukuolemaan. Tämä tarkoittaa sitä, että joka vuosi noin 200 perhettä menettää lapsensa, ennen kuin lapsen elämä äidin vatsan ulkopuolella ehtii edes alkaa. Kohtukuolema eroaa jo syntyneen ja eläneen lapsen kuolemasta siten, että voi olla vaikeaa surra jotakin sellaista, mikä ei ollut perheelle vielä konkreettista.

(Tämä ylläoleva teksti kopioitu www.kohtukuolema.fi etusivulta)

Paljon puhutaan ääneen keskenmenon riskeistä ja kätkytkuolemista, mitkä ovat yhtälailla surullisia asioita ja en lainkaan väheksy, että niistä puhutaan ja pitääkin puhua, mutta miksi kohtukuolemista vaietaan? Kuinka monelle odottavalle äidille on neuvolassa tai lääkärissä keskusteltu, että näin voi myös käydä? 

Raskauden ensimmäinen kolmannes eli raskausviikot 1-12 ovat vauvan kannalta tärkeimmät ja riskialttiit, kun eka kolmannes on takana usein sanotaan, että loppuaika onkin sit odottelua, niinkun meillekkiin sanottiin neuvolassa, että nyt on keskenmenon riski pienempi, ottakaa rennosti. Noin viikolla 20 on rakenneultra, jos siellä on kaikki hyvin, niin lääkäri melkeinpä jo onnittelee lapsesta ( eihän tässä välissä voi mitään tapahtua, onhan lapsi terve )

Mitä yritän tekstillä sanoa?

Yritän sanoa sitä, että kohtukuolema ei ole tabu. Asioista pitää puhua, eikä vain vaieta. Meitä on monta jotka ovat käyneet tai käyvät tätä lävitse. Kohtukuolemista pitää saada lisätietoa neuvoloista ja lääkäreiltä, eikä vain tuudittautua siihen, että loppuraskaus menee varmasti hyvin.. Tietoa näistä varmasti neuvolat ja lääkärit antavat, jos kysyy, mutta mielestäni näistä kuuluisi puhua avoimesti alusta asti.

Mikä meidän tarina oli?

Niinkun aiemmista blogi-merkinnöistä voi lukea. Olemme nuori perhe ja aloimme odottaa esikoistamme Jooa. Raskaus eteni hyvin hienosti, poika oli pirteä ja liikkui paljon, monessa ultrassa kehuttiin miten vahva ja hyvä sydän Jooalla oli. Poika kasvoi kovaa vauhtia ja meinasikin tulla ulos jo marraskuussa vaikka laskettuaika olikin vasta tammikuun 19.päivä 2015. Viikkoja oli kasassa 37+5 kun lähdimme lauantain iltana synnytysvastanotolle liikehälytyksenä, koska kokopäivänä ei ollut tuntunut liikkeitä. Vastaanottolla 3.1 lääkäri totesi KOHTUKUOLEMAN. Meille syntyi enkelipoika 5.1.2015.

Mitä minä voin tehdä?

Rikotaan hiljaisuus kohtukuolemista ja puhutaan niistä ääneen. Haastain jokaisen jakamaan tämän merkinnän omalla Facebook-seinällä tai twitter-tilillä.

Kuulen mielelläni teidän perheen tarinan, sen voit laittaa poikaenkeli@gmail.com.

Meidät löydät myös instagramista @faijannurkka ja Koon löytää @kartsqw

Niin kaunista matkaa rakas <3

Tänää oli päivä, mitä en toivoisi kenellekkään, nimittäin oman rakkaan lapsen hautaaminen. Ei tän kuulu mennä näin, Jooan piti olla mun ja Koon saattaja.

Haluttiin pitää pienet kauniit hautajaiset pienelle pojalle. Paikalla oli vaan lähimmät , me, isovanhemmat, kummit ja meidän sisarukset. Jooan siunas viimeiselle matkalle tuttu pappi entuudestaan, kiitos Ali Kulhia. Hautajaisissa kuultiin myös Tuija Hakkaraisen tulkitsemana ainutlaatuinen, eli suuri kiitos myös Tuijalle.

"

20.1.2015 pääsit iskän sylissä, äiti vieressä haudalle,jossa Iskä ja pappa laskivat sinut Mika-enon kanssa samaan hautaan. Sinut siunattiin Vatialan isossa kappelissa rakkaiden seurassa <3

"

Hautajaisten jälkeen Jooan muistotilaisuutta vietettiin meillä kotona, jossa vielä Ali soitti kitaraa ja Tuija lauloi.

Tästä ja menneistä päivistä ollaan selvitty läheisten tuella, me tarvitaan teitä <3

Päivä tosiaan oli rankka, mutta nyt tuntee helpotusta, kun Jooa on saatettu viimeiselle matkalle ja Jooa vastassa on rakkaat <3 (terveisiä mummu, papat, Henkka ja Seri, pitäkää pojasta huoli <3)

Instagramista löytyy @faijannurkka ja Koon löydätte @Kartsqw

Koska helpottaa?

Taas rupee oleen yks raskas päivä takana. Meidän pikkumies siirrettiin tänään omaan kauniiseen arkkuun, auto-rätin,kahden tutin ja pehmolelun kanssa.

Nähtiin tänään siis viimeisen kerran meidän Jooa, niin rauhallisesti nukkui poika <3

Sairaalan kappelissa siunattiin Jooa ja sen jälkeen vietiin poika Vatialaan, missä on tiistaina hautajaiset. Nyt on asiat hoidettu tiistaita varten valmiit, enään tosin itseltä puuttuu musta ulkotakki, eiköhän se jostain löydy. 

Hiukset on nyt myös tiptop, kun N operoi ne äsken, kiitos:)

Rakkaudella ei ole rajoja, iskä ja äiti rakastaa sua <3

Instagramista löytyy @faijannurkka

Perhe, Ystävät, Vertaistuki, Kiitos

Blogia, kun olen sen viikon verran kirjoittelut, on tullut todella paljon yhteydenottoja, kiitos siitä.

Muhun on ollut yhteydessä ihmisiä jotka on kokenut saman myös itse. Osa ihmisistä kertoo tarinansa, se on jo iso apu, että tietää ettei olla ainuita.

Osa taas jättää myös puhelinnumeron, että koska vaan voi soitella,jos siltä tuntuu, kiitos

Myös tullut yhteydenottoja, missä itselle vieras ihminen on kutsunut kotiinsa juttelemaan ja jakamaan kokemuksia, kiitos.

Eilen selasin sähköpostia lävitse ja sieltä pomppasi esille herra nimeltä Teemu Leppänen (@teemuleppänenphotography). Teemu oli lukenut edellisestä blogi-merkinnästä siitä, että ollaan menossa ottaan Muistotatuoinnit Koon kanssa, hän lupautui kuvaamaan meidän perheen tatuointeineen muistoksi meidän perheestä muistoksi, nöyrä kiitos!

 "Olen Tamperelainen valokuvaaja ja kuvaan Teemu Leppänen Photography nimellä. Kuvaan kaikkea maan ja taivaan väliltä. Hääjuhlia, tapahtumia, henkilökuvauksia, eläinkuvauksia, urheilukuvauksia, maisemaa jne. Työni on sivutoimista minkä takia keikkojen ulkopuolella on hyvin aikaa ja tulee toteutettua omia projekteja ja ideoita. Kuvia pääsee katsomaan osoitteesta: www.facebook.com/teemuleppanenphotography "

Teemulla on sydän kohdillaan!

Instagramista löytyy @faijannurkka ja edelleen mielellään luen teidän tarinoita.

Ehkä vielä joskus paremmat päivät

Käytiin tänään Koon kanssa  aamupäivällä sairalaan Kappelissa pukeen Jooalle omat vaatteet päälle, jotenkin helpotti oloo, että näki pojan, mutta silti tuntu siltä, että ikävä vaan kasvaa.

Onko meillä oikeus olla iloisia ? Täytyykö vaan murehtia?

Tuntuu jotenkin väärältä nauraa tai hymyillä, mutta niin tapahtuu välillä väkisin ja siitä potee pahaa oloa, että onko se pojan unohtamista. Eihän se oo, mutta siltä se tuntuu.

 

Onko meillä oikeus nauttia ja rentoutua surun keskellä?

Vastaus on kyllä vaikka se pahalta tuntuukin, mut se auttaa meitä eteenpäin tässä surutyössä.

Käytiin tänää myös Putka Tattoossa varaamassa hakattavaksi aikaa. Aikanopealla aikataululla saatiinki aika, nimittäin ensikuun alkuun, peruutusaika. Koo meinaa ottaa pojan jalanjäljen ja kädenjäljen lapaan sydämen puolelle ja mulle tulee jalanjälki rintaan sydämen päälle.

Meidät löytää myös instagramista @faijannurkka

Saa myös sähköpostilla laittaa oman tarinansa, kiitos.

Tästä kun pääsen koneelle käymään, niin pyrin jaksamisen mukaan vastaamaan kaikkiin viesteihin ja kommentteihin.

Jooa <3

-Iskä ja Äiti-

Tykkään susta niin, että halkeen

Palataan ajassa nyt vähän taakse päin. Postaus pitää siis nyt paljon kuvia sisällään. 

Kun saatiin tieto raskaudesta, alkoi tietenki tulevaisuuden suunnittelu. Isompi asunto ? Paikkakunnan vaihto? Tyttö vai poika ?

Ensimmäinen oli tietenki se isompi asunto, 59 neliöö Valkeakoskelta vaihtui 79 neliöö Tampereelle..tässä vaiheessa rupesi oleen jo pojalle kaikki valmiina. No nyt nää kaikki tavarat on purettu ja laitettu varastoon.

Niin paljon me sua odotettiin, mutta kasvatit siivet jo masussa, näyttää meille tietä eteenpäin.

Marraskuussa oltiin SVO:lla ja saatiin supistuksen estoon lääkettä, koska viikkoja oli kasassa vielä sen verran vähän. Olisko asiat nyt toisin, JOS olisit silloin syntynyt ? 

Tää kuva otettiin joulun välipäivinä vielä kun mahassa kävi hirveä ralli. Vähän ilmoittelit, että olisit tulossa jo maailman , mutta päätitkin vielä jäädä ja kasvattaa siivet <3

5.1.2015 Syntyi meidän Esikoinen, kuljet aina meidän mukana. Viel me nähdään ja voit näyttää meille kaikki makeet mestat linnunradalta <3 

Instagramissa @faijannurkka

-Iskä ja Äiti-

Arkku vai polkupyörä?

En olis ihan heti uskonu, että pojalle saa olla valitsemassa arkkua.. Puhutaan et lapset on kalliita, mieluummin tässä valkkaisin pojalle ensimmäistä polkupyörää taikka autoa, oikeestaan mitä vaan, jotta sais pojan takaisin.

Tuntuu vaan niin väärältä, kun jotain niin pientä, mutta suurta viedään meiltä. 

Jooa tekee viimeisen matkan pienessä valkoisessa arkussa, jossa on kaunis säde-kuvio.

Raskas oli päivä, mutta nyt kaikki hautajaisiin liittyvät asiat on hoidettu.

" Tuuli, tuule sinne missä muruseni on, leiki hetki hänen hiuksillaan " 

Iskällä ja Äitillä on ikävä <3

Sä olet ainutlaatuinen

"Missähän sut tehtiin?
Tähtien tuolla puolella
muovailtiin huolella "

Tänään tosiaan kävi se pappi ja anto paljon uusia näkökulmia miten kannattaa lähteä kulkeen surussa eteenpäin. Ei tosiaan näinä päivinä ole tullu hirveesti ajatelluksi, ehkä oli jopa helpottavampaa, se että Jooalle kasvo jo mahassa siivet, eikä käyny niin, että monta vuotta olis saanu pelätä et sairaus vie pojan voimat täysin.



"Ethän sä ikinä
kadota tuota katsetta?
Mitähän sä vielä kantaa voit
korkealla kun noin sä soit
Ei mitään tuu niin painavaa
et se sinut musertaa"

Nyt meille jäi varmasti Jooasta maailman kauinein muisto, ei yöitkua, ei mahakipua, ei uhmaa, vaan kaunis muisto meidän kauniista pojasta.

"Kaunis pieni ihminen
Sä olet ainutlaatuinen
Mitä vastaan tuleekaan,
toista sua ei milloinkaan"

Sua ei korvaa tosiaan yhtään mikään, olet aina meidän poika.

"Keskellä ihmettä 
Sen tajuu vasta jälkeenpäin
Taidat aavistaa jo sen
Yksin täytyy jokaisen
polku mennä pimeään
että pystyy elämään"

Nyt tarvii antaa aikaa itselle, miettiä asioita. Ekana pitäis vaan kääntää syy pois itsestä, vaikka tasantarkkaan tiedetään, ettei me K:oon kanssa mahdettu tälle yhtään mitää.

"Kaunis pieni ihminen
Sä olet ainutlaatuinen
Mitä vastaan tuleekaan,
toista sua ei milloinkaan"

9kk fyysisesti olit meidän mukana, nyt ikuisesti sydämessä ja arjessa, enkelipoikana.


"Sä saatat selvitä
vähin vammoin matkalla
Ystäväsi huolehtii
kun askelees on hatarat
Elämässä pitää kii
jos sen päältä putoat"

Tää kohta taas kertoo sen, että ystävät on korvaamattomia. Nyt parin viimepäivän sisään on moni ottanut yhteyttä. Kuunnellu ja jakanu sen mitä nyt käydään lävitse. Musta on todella hienoa myös se, että täysin tuntemattomat on ottanut myös yhteyttä jotka on/ on ollut samassa tilanteessa, KIITOS

"Kaunis pieni ihminen
Sä olet ainutlaatuinen
Mitä vastaan tuleekaan,
toista sua ei milloinkaan

Sä olet ainutlaatuinen
Mitä vastaan tuleekaan,
toista sua ei milloinkaan"

<3 Jooa Henrik Mikael <3

Viikon verran sumussa

Tänään on kulunut viikko siitä, kun lähdettiin SVO:lle liikehälynä, päästiin aulaan ja mulle sanottiin, että menee noin 40 minsaa, mies voi mennä aulaan istuun. Ehdin istua aulassa vain noin 10 minsaa, kun lääkäri haki mut huoneeseen, siinä vaiheessa tajusin, että kaikki ei ole nyt hyvin. Siellä oli siis lääkäri vastassa sanoin " olen pahoillani, mutta valitettavasti täältä ei löydy sykettä ".

Ensimmäisenä mielessä heräs kysymykset " miks? Miksi meidän poika? Mitä tehtiin väärin?" Ja seuraavaksi lähti taju.

Seuraavana aamuna  8:30 takasin osastolle ja synnytys käynnistettiin, kolmen aikaan K:oo siirrettiin synnytyssaliin. 5.1. 2015 kello 00:35 syntyi meidän täydellinen poika Jooa Henrik Mikael,siivet selässä.

Saatiin rauhassa hyvästellä meidän rakas isovanhempien kanssa. 

Huomenna tavataan pappi, joka siunaa meidän Jooan. 

Kiitos kaikille, jotka on muistanut ja ollut tukena. Me tarvitaan teitä<3

Instagramissa @faijannurkka ja koon löytää @kartsqw

Facebookista https://www.facebook.com/pages/Perheeseen-syntyi-enkelipoika/1544201642526602

Ps. Jos sulla koettuna lapsen menetys ja haluaisit jakaa kokemuksen, laita meiliä poikaenkeli@gmail.com

Rakas enkelipoikamme syntyi 5.1.2015

Menetimme poikamme kohdunsisäiselle kätkytkuolemalle n. 2 viikkoa ennen laskettua aikaa. Blogi tulee pitämään sisällä tuntoja, kysymyksiä ja fiiliksiä elämän mittaisesta  surusta.