Onko meillä oikeus olla iloisia ? Täytyykö vaan murehtia?
Tuntuu jotenkin väärältä nauraa tai hymyillä, mutta niin tapahtuu välillä väkisin ja siitä potee pahaa oloa, että onko se pojan unohtamista. Eihän se oo, mutta siltä se tuntuu.
Onko meillä oikeus nauttia ja rentoutua surun keskellä?
Vastaus on kyllä vaikka se pahalta tuntuukin, mut se auttaa meitä eteenpäin tässä surutyössä.
Käytiin tänää myös Putka Tattoossa varaamassa hakattavaksi aikaa. Aikanopealla aikataululla saatiinki aika, nimittäin ensikuun alkuun, peruutusaika. Koo meinaa ottaa pojan jalanjäljen ja kädenjäljen lapaan sydämen puolelle ja mulle tulee jalanjälki rintaan sydämen päälle.
Meidät löytää myös instagramista @faijannurkka
Saa myös sähköpostilla laittaa oman tarinansa, kiitos.
Tästä kun pääsen koneelle käymään, niin pyrin jaksamisen mukaan vastaamaan kaikkiin viesteihin ja kommentteihin.
-Iskä ja Äiti-
<3
VastaaPoistaVoimia Teille suuressa surussanne. Itsekin olen menettänyt poikani, en vauvana, vaan hän kerkesi olla täällä 22 vuotta. Lumisena joulupäivänä kaksi vuotta sitten enkeli kosketti häntä ja otti mukaansa. Aina sydämessämme lapsi mukana kulkee läpi elämämme.
VastaaPoistaOsanotot <3 näin 2kk vauvan äitinä ei ois pitäny lukea,itkuha tässä tuli,paljon jaksamisua teille <3 pieni on nyt taivaan isän suojissa,sielä se teitä katselee ja joskus kohtaatte <3 päivä kerrallaa,aina pysyy teidän sydämmessä <3
VastaaPoista<3
VastaaPoista